sunnuntai 14. syyskuuta 2014

13. Tippuminen kouluvalmennuksessa

(Kuvat ovat aikaisemmasta puomivalmennuksesta, jonka menin samalla hevosella)
 
 
Kouluvalmennus oli siis viime viikon lauantaina Rusissa eli Itä-Hämeen hevospalveluissa. (Käytän siis yleensä sanaa Rusi, joka on kyseisen paikan/alueen nimi, koska tallin nimi on aika pitkä.)
Valmennus alkoi yhdeltätoista ja meitä oli valmennuksessa yhteensä kolme. Itse menin Paukku nimisellä 9-vuotiaalla lämminverisellä. Heppa on todella kiltti, mutta herkkä ratsastaa. Sen motto on kuitenkin selvästi, että: vauhti korvaa laadun. Eli aika energisestä tapauksesta on kyse. Paukkua on aloitettu kouluttamaan aika myöhään ratsuksi ja tietääkseni sillä on raviura takana.
 
 
Valmennuksen teemana oli väistöt. Ensimmäisenä tehtävänä oli tehdä toiselle pitkälle sivulle väistöjä käynnissä ja lyhyen sivun puolivälistä piti nostaa ravi ja ravata toinen pitkä sivu. Sitten taas toisen lyhyen sivun puolessa välissä käyntiin. Väistöt ei tähän suuntaan onnistuneet ihan niin hyvin, mutta hyviäkin pätkiä saatiin. Ja heppa tarjosi ravipätkillä aina ensin laukkaa, koska se oli niin ylpeä siitä, kun oli oppinut jokunen aika sitten laukkaamaan. Vaihdetiin sitten suuntaa ja siihen suuntaan väistöt meni tosi hyvin. Ei tainnut tulla huonoja pätkiä ollenkaan, mihin olin tosi tyytyväinen. Ravikin alkoi pysymään ravina... ;)
 
 
Toisessa tehtävässä puoleen väliin kenttää laitettiin puomi, joka rajasi kentän kahtia. Pitkän sivun alussa piti tulla käynnissä kentän puoleen väliin, josta käännettiin kentän keskelle. Kentän keskellä olevan puomin kohdalla piti väistättää. Sitten suoristettiin ja pitkälle sivulle palatessa nostettiin ravi ja ravattiin pitkä sivu. Sitten lyhyen sivun keskelle tehtiin pääty-ympyrä, jossa sai halutessaan laukata. (Ne, jotka ravasivat menivät sitten pienempää ympyrää.)
Väistättäminen puomin kohdalla meni hyvin, vaikka olinkin ihan varma, että, kun ei ole aitaa tukemassa, niin siitä ei tulisi mitään. Laukat suju myös hyvin ilman mitään kiihdyttämisiä. Eli kokonaisuudessaan tehtävä meni tosi hyvin ja saatiinkin palautetta siitä, että sovitaan hepan kanssa hyvin yhteen. Vaihdettiin sitten suuntaa ja siihen suuntaan ei laukannostot onnistuneet yhtään... Yritin nostaa laukkaa ympyrällä, mutta hevonen alkoi vain kiihdyttämään ravia. Sitten jossain vaiheessa ympyrällä ravatessa hevonen kompastui ja pelästyi sitten sitä kompastumista ja sitten minä sieltä lensinkin alas...hehe... Onneksi ei kuitenkaan sattunut, mutta puolentoista vuoden tippumistauko jäi siihen... ;)
 
 
Sitten vaan heppa kiinni ja jatkettiin tehtävää normaalisti, mutta jätettiin puomin kohdalla väistöt pois, vaan jatkettiin tehtävää niin, että puomin kohdalla suoristettiin ja sitten tehtiin mahdollisimman pieni käyntivoltti ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja puomin kohdalla taas suoristettiin. En tähän hevoselle vaikeampaan laukka suuntaan enää sitten tehnyt laukannostoja, vaan sain sitten lopuksi vielä yksikseni laukata siihen helpompaan suuntaan hetken aikaa. Sitten annettiin pitkät ohjat ja mentiin maastoon loppukäynneiksi.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti