Tiistaina oli pitkästä aikaa ratsastustunti Husössä. Edellisviikon ratsastuksen olin joutunut jättämään pois, koska olin kipeänä. Melkein kahden viikon ratsastustauko tuntuu jo pitkältä!
Menin tallille kuudeksi ja olin niin iloinen, kun listassa luki Victor, eli Vicke. Vicke oli mun suosikki viime syyskaudella, jolloin meninkin sillä ainakin joka toinen viikko. Viime kevätkaudella taisinkin päästä ponin selkään vain kerran ja se oli jotenkin muuttunut "huonompaan suuntaan". Silloin se oli koko aika painanut kädelle ja laukoissa lähti kuskaamaan ja veti päätä koko ajan ylös alas, niin, että sormet oli aivan järkyttävän kipeät loppu tunnista. Silti iloitsin Vicken saamisesta tunnille, koska muuten se on aivan paras!
Vicke oli jo edellisellä tunnilla, joten mun ei tarvinnut hoitaa sitä tunnille. Lähdin sitten yhden "tutun" kanssa hoitamaan sen hevosta. En oikein tiedä kuinka hyvin tunnetaan, mutta ollaan me nyt pari kertaa jutskailtu sillein enemmän. :D Tunti meni sitten tosi nopeasti ja seitsemältä pääsin kiipeämään Vicken selkään. Alkuverkassa ideana oli saada poni vastaamaan apuihin heti, eli ravin piti nousta heti, kun se pyydettiin ja sitten myös ravista piti siirtyä käyntiin pyydettäessä. Vicke oli tässä tehtävässä tosi hyvä! Tehtiin hetki tätä tehtävää kumpaankin suuntaan. Sitten aloitettiin vähän haastavampi tehtävä, eli kolme askelta käyntiä, kolme askelta laukkaa ja taas kolme askelta käyntiä ja taas kolme askelta laukkaa ja niin edespäin. Laukannostot onnistui tosi hyvin, mutta kertaakaan ei taidettu ilman yhtä raviaskelta siirtyä käyntiin. Tykkäsin kyllä tästä tehtävästä, vaikka se ei energisen ponin kanssa mitenkään helppoa ollut, kun poni ei olisi millään halunnut siirtyä käyntiin... :D
Tehtiin sitten tuollaista tehtävää koko loppu tunti, mutta eri askellajeissa. Punaisissa kohdissa tehtiin avoa ja sitten ennen kulmaa suoristettiin ja lyhyen sivun keskelle tehtiin pääty-ympyrät, joiden sisälle tehtiin voltit. Ponin piti ympyröillä olla asettuneena ympyrän sisällepäin.
Aluksi tehtiin tota tehtävää kokonaan käynnissä. Avot meni hyvin, mutta sitten ympyröillä ei aluksi asetus mennyt ihan niin hyvin, kun ei saatu kaikkia nappuloita kohdalleen kuskin väsymyksen takia... :D En ollut nimittäin kuunnellut ohjeita, niin olin aluksi vähän pihalla siitä, että mihin suuntaan pitikään asettaa ja kuinka paljon... Saatiin kuitenkin kaikki toimimaan aika pian.
Sitten siirryttiin harjoitusraviin. Mun eka reaktio oli, että apua, koska Vicken ravi on aika pompottavaa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun se ei ollutkaan niin hirveän vaikeaa istua. Ravissa tämä tehtävä meni tosi hyvin. Vicke on siitä ihana ratsastaa, että se taipuu tosi kivasti. Ainoa miinus oli se, että Vicke alkoi ravissa sitten nyppimään päätänsä alas ja muuttui siten etupainoisemmaksi. Sainkin sitten ohjeeksi, että piti kohottaa ohjia vähän ylöspäin ja antaa pohkeita. Tällä sain Vickelle lisätekemistä ja sain sen kohotettu edestäpäin, jotta se ei enää ollut niin etupainoitteinen. Ravitehtävän loppupuolella huomasin, että en pomppinut enää yhtään Vicken ravissa!
Siirryttiin sitten tekemään koko tehtävää laukassa. Laukkaympyröillä piti aluksi pitää laukkaa yllä kunnolla, tai se helposti rikkoutui raville, koska Vicke oli vähän väsynyt. Kuitenkin se siitä piristyi nopeasti ja lopputunnista se pääsi taas iloisesti laukkailemaan ja ihan vähän kuljettamaan mua pitkin kenttää. ;) Kuitenkin tunnin kohokohta, joka on jo otsikossa, eli laukka-avotaivutukset. Ne meni Vicken kanssa niin hyvin, kuin vain mahdollista. Saatiin opettajaltakin paljon kehuja ja oltiin ekat (ja tietääkseni vikat), jotka onnistui tekemään kunnollista laukka-avoa. Olin niin tyytyväinen, kuin vain voi olla, koska yleensä olen tuntini huonoimpia... Opettajakin sanoi, että "ekaa kertaa tällä tunnilla se näyttää siltä, kun pitää". Ja siihen olikin hyvä alkaa lopettelemaan ja loppuverkkailemaan!
Vicke oli ihana, vaikka mun sormet oli taas tunnin jälkeen kuolleet... ;)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti